Irti talvesta ja kohti kesää


 

Maaliskuu on mielenkiintoista aikaa, kun ei tiedä, mihin ajatuksensa oikein suuntaisi. Toinen jalka ei haluaisi päästää irti talvesta, kun Lapissakin on vielä lunta ja toisaalta toisen jalan varpaat jo hivuttautuu kohti sandaaleja. Yhtään ei auta tietoisuus siitä, että vielä olisi näköjään yksi paikka vapaana Ulkoilma Akatemian Kilpisjärven erämaan hiihtovaellukselle huhtikuussa. Kevätauringon lämmössä viimeisistä talven maisemista nauttiminen houkuttaisi todella paljon. Varsinkin, kun tammikuun Syötteen talvivaelluksesta jäi todella hyvä kokemus ja kaipuu talviseen luontoon. Mä päätin nyt kuitenkin sinetöidä tämän talven pakettiin ja varaudun sitten ensi talvena johonkin upeaan talvivaellukseen, jonka ehdin suunnitella omaan kalenteriini ajatuksella. Tulevan reissun odottaminen (tai panikointi?) on iso osa kokonaisuutta, joten annetaan sillekin aikaa.

Eli katse kesään! Toukokuulle olisi tiedossa kaksi eri reissua peräkkäisinä viikonloppuina, oon lupautunut testaamaan Ulkoilma Akatemian melontakurssia ja naisten retkeily/vaelluskurssia. Ilmoittautumisvaiheessa alitajuntani ohitti sujuvasti sen tiedon, että melontakurssilla harjoitellaan myös pelastautumista vedessä. Toukokuussa. Minä kun olin ajatellut pysytellä kuivana kaarnalaivassani. Tajusin asian vasta silloin, kun joku kysyi, harrastanko talviuintia ja nauroi kun vastasin, että minähän en kylmään veteen mene. Taas on siis tullut laitettua itsensä vahvasti epämukavuusalueelle, sillä mun mielestä kylmä vesi kuuluu juomalasiin, ei napanahkan ympärille. Melontakurssi kuitenkin kiinnostaa niin paljon, että en aio perua, vaikka joudun kastumaan, ehkä mä en jäädy.

Retkeilykurssi ei toistaiseksi ole aiheuttanut painajaisia, ei edes se, että reitti on nimeltään ”Kolmen vuoren vaellus” ja se on luokiteltu vaativaksi, sillä se sisältää nousua ja laskua sekä epätasaistakin maastoa. Kurssin sisällössä kerrottiin, että normaali kunto ja terveet jalat riittävät. Kyllä mä siitä selviän. Molempia kursseja ja niistä opittavaa uutta tietoa ja taitoa  odotan innolla ja molemmille sain mukaan kaksi eri ystävää, joten automatkatkin sujuvat mukavasti, kun on matkaseuraa. Ja mikä hienointa, taas saa tutustua uusiin samanhenkisiin ihmisiin yhteisillä kursseilla!

Muita tulevan kesän ja syksyn retkiä ja vaelluksia en ole vielä lyönyt lukkoon. Oon selannut vaihtoehtoja kalenteri kädessä ja lukenut vaellusten kuvauksia. Suurena apuna on Ulkoilma Akatemian sivuilta löytyvät kurssien ja vaellusten vaativuusluokat, joita on juuri päivitetty. Niistä saa kuvaa siitä, mitä tarkoitetaan peruskuntoisella ihmisellä sekä millaisia asioita vaativuudessa on otettu huomioon, kuten esim. evakuointimahdollisuudet, kuljettavien reittien pituudet ja intensiivisyys sekä maaston teknisyys. Oman lisänsä tuo tietenkin aina sääolosuhteet, jotka voivat tuoda oman mausteensa retkeilijän keittoon.

Haasteena on sitten enää osata arvioida oikein se oma kunto ja mikäli asia yhtään mietityttää, niin sille asialle ehtii aina vähän jotain tehdäkin. (Heti huomenna. Tai ylihuomenna, näinhän se usein menee.) Itse ajattelin ainakin pidentää päivittäisiä kävelylenkkejäni sekä käydä vähän kuluttamassa kuntoportaita reppu selässä, jotta selkä tottuu pitkästä aikaa myös taakan kantamiseen. Heti huomenna. Tai ylihuomenna.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Varustelista, Nalgeneita ja Mäkkaivereita

Kuva
  Vaellukselle ilmoittautumisen jälkeen osallistujat liitetään Whatsapp-ryhmään, jossa voi sopia ja kysellä kyseiseen reissuun liittyvistä asioista ja sopia vaikka kimppakyytejä lähtöpaikalle. Ulkoilma Akatemia heitti sitä kautta eteen myös talvivaelluksen varustelistan. Minä sitten sitä reteenä lukemaan, että kyllä mulla villasukat löytyy, mitäs muuta tarvitaan kuin asennetta. Ja tarvitaanhan sitä. Asennekin yritti karata ulko-ovesta listaa lukiessa, mutta sain sen kiinni ja kamppasin eteisen matolle. Suurin osa oleellisista varusteista on lainattavissa vaelluksen hintaan Ulkoilma Akatemialta, mikä on aivan loistava juttu ja todellisuudessa ainoastaan sen vuoksi tällainen kokemus on talviretkeilyyn tutustujalle se ainut mahdollisuus. Ei nimittäin säästöt riitä hankkimaan kaikkea teltoista makuupusseihin ja retkikeittimiin vain siksi, että sitä haluaa päästä kokemaan vähintään kerran vaelluksen Suomen talvessa. Usein vieroksun harrastuksia, joissa on ”välineurheilun” tuntua, mutta ...
Lue lisää

E+I=OKEI

Kuva
 Istun keittiön pöydän ääressä ja puristan kädessäni äsken kaupasta hakemaani rakkolaastaripakettia. Kelaan päässäni muutaman viime päivän tapahtumia ja keskusteluja ja yritän ymmärtää, missä vaiheessa taas menin sanomaan ”okei”. Muistikuvien alkuasetelmassa mä makasin kotona sohvannurkassa ja olin valmistautunut ottamaan vastaan viestejä universumilta siitä, mitä sitä seuraavaksi elämällään tekisi (eli makasin sohvalla katsomassa Netflixiä). Se konkretisoitui sillä hetkellä ystäväni Einiltä tulleen tekstiviestin muodossa: ”Mä ilmiannoin sut Vesalle!”. Seurasi kauhunsekaiset nanosekunnit, joissa ehdin käydä läpi kaikki tuntemani Vesat ja rikkeet, joihin oon syyllistynyt liikenteessä, veroasioissa, valtionsalaisuuksissa ja mumman salaisen salaatinkastikereseptin jakamisen suhteen. Ei tullut mieleen ketään uhkaavaa Vesaa, joten annoin ystävälle mahdollisuuden kertoa lisää. Informaatiota ei tullut kovin paljon, mutta just sen verran, että mä kiinnostuin, että mikäs juttu se tämä oli...
Lue lisää

Oma retkeilykokemus ja luontosuhde

Kuva
  Mä oon kasvanut lapsuuteni maaseudulla Kauhavan lakeuksilla. Se oli aikaa, kun kesällä lähdettiin ovesta ulos, kirmattiin kavereiden kanssa ympäri kyliä ja tultiin illalla takaisin tai kun äiti oli käskenyt syömään tiettyyn kellonaikaan. Ei ollut kännyköitä eikä kellään ollut mukana koskaan kameraa, siksi ei ole kuin muistot ja muutamat pysyvät arvet säärissä, kun jaloissa oli vauhtia enemmän kuin päässä ajatusta siitä, että lenkkareiden nauhat kannattaa sitoa heti uudestaan, jos ne aukeaa. Mä oon liukastellut pellolla lehmän lantaläjiin (liukumiinoiksi me niitä sanottiin), hyppinyt heinäladoissa ja maannut kauralaarissa jyvien seassa, juonut paapan juoksuttamaa koivunmahlaa, käynyt uimassa kivilouhoksissa, roikkunut kielestäni pakkasella lähikaupan rautaisessa porraskaiteessa ja kuunnellut kuovin huutoa pitkien peltojen yksinkertaisen levollisessa maisemassa. Sellainen oli lapsuus luonnossa 80-luvulla. Partiota mä taisin harrastaa jonkun vuoden teininä ja siihen suurena motiva...
Lue lisää